Sanoiksi vaikea pukea, tunteena valtava.
Mä oon kokenut rakkauden parin viimisen vuoden aikana kaikeks muuks kun ihanaks.
Oon kokenut rakkauden jopa rumaks sanaks. Mustasukkasuutta, kipua, itkua ja pahaa mieltä mistä ei pääse eroon.
Ja kyllä, koen tätä tunneta nytkin.
ja se tässä vielä, että toinen osapuoli ei edes taida välittää tästä, mille en voi mitään tietenkään niin harmittaa,
silti pitää vaan rakastaa.
Ja tätä oon kokenu jaksoittain liian kauan. Yli vuoden ehkäpä.
Puhun rakkaudesta omana tuntemuksena. Jotkut on onnellisia rakastuessaan, tietenkin.
Mä oon kirottuna sillon. Saan rakkaudesta vaan pahaa mieltä. Ja oon niin monesti lupaillu etten ikinä aio rakastua mut taas tässä ollaan, heh.
Oon elämässäni rakastunut kaks kertaa. Mut toista näistä rakkaudesta pidän suurempana, toista en haluis edes muistella. Mutta pakko sekin oli sanoo tähän, kun se oli sillon.
Ja sillon mä tunsin paljon.
Ja jos rakastun, mun on siis todella vaikea päästää irti. En ymmärrä, kun viime talvena olin ihan sekasin yhdestä ihmisestä ja kun meistä ei tietenkää loppuje lopuks tullu mitää, jätin asian siihen.
..tai no melkein. Niinkun aina, on hetken aikaa hiljasta, ja sit parin kuukauden päästä rupeen kaipaamaa.
Mut tää kaipaus mitä nyt oon tollasen puolentoistavuoden aikan tuntenu, tää tekee niin kipeetä.
Eikä täst tunteesta pääse eroon.
rakkaus tekee heikoksi.
